Heikki Seikkula tutki väitöskirjassaan eturauhassyöpäkuolleisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä Suomessa ennen ja jälkeen PSA-testauksen yleistymistä. Tutkimuksen mukaan korkeammin koulutetuilla miehillä on huomattavasti pienempi riski kuolla eturauhassyöpään.
Prostata-spesifisen antigeenin (PSA) testaus yleistyi Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen. Valtaosa paikallisista eturauhassyövistä todetaan nykyään PSA-testauksen avulla. Tämän seurauksena eturauhassyövän ilmaantuvuus on kasvanut huomattavasti viime vuosikymmeninä. Nykyään Suomessa todetaan vuosittain lähes 5000 uutta eturauhassyöpää.
Tutkimuksessa eturauhassyöpäkuolleisuutta ja potilaiden suhteellista elossaoloa tarkasteltiin ennen ja jälkeen PSA-testauksen yleistymistä. Paikallisen eturauhassyövän osalta korkeammin koulutetuilla miehillä oli pienempi riski kuolla eturauhassyöpään kuin matalammin koulutetuilla varsinkin PSA-testauksen yleistymisen jälkeisinä vuosina 1995–2004. Tulosta voi selittää korkeammin koulutettujen miesten hakeutuminen PSA-testaukseen. Levinneen eturauhassyövän osalta ero korkeammin koulutettujen hyväksi oli entistä suurempi viime vuosina.
Miehet, joilla todettiin paikallinen eturauhassyöpä, olivat terveempiä kuin vertailuväestö. Tämä viittaa siihen, että PSA-testaus on kohdistunut erityisesti terveisiin miehiin.
Tutkimuksessa todettiin myös, että eturauhassyövän ennuste on Suomessa parantunut jatkuvasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Elinajan ennusteen arvioinnissa PSA-testaus muodostaa kuitenkin virhelähteen, koska se aikaistaa paikallisen eturauhassyövän diagnoosia useilla vuosilla verrattuna tilanteeseen, jossa testiä ei olisi käytössä.
– Tällöin elinajan odotetta tutkittaessa tulee kuva, että se olisi parantunut enemmän kuin se todellisuudessa on, vaikka itse asiassa onkin vain todettu paljon varhaisvaiheen syöpiä, joista useimpien ennuste on erittäin hyvä, Seikkula selittää.
Tutkimus toteutettiin rekisteritutkimuksena Suomen Syöpärekisterin ja Tilastokeskuksen tiedoista.
Heikki Seikkula väittelee lääketieteen tohtoriksi Turun yliopistossa 15.12.2017.