Rikkaiden ja köyhien maiden välillä valtavia eroja lasten syöpien eloonjäämisluvuissa

Kansainvälistä lasten syöpäpäivää vietetään tänään 15. helmikuuta. Paremmat lasten syöpiä koskevat tiedot auttavat vähentämään lapsuusajan syöpätaakkaa eli syöpään sairastumisen riskiä sekä syövän aiheuttamaa kuolleisuutta.

Alle 15-vuotiailla lapsilla diagnosoidaan maailmalla vuosittain arviolta 215 000 syöpää ja 15–19-vuotiailla noin 85 000 syöpää. Nämä arviot perustuvat Kansainvälisen syöväntutkimuslaitoksen (IARC)  väestöpohjaisista syövänrekistereistä ympäri maailmaa kerättyihin tietoihin.

Syöpä on harvinainen lapsilla kaikkialla maailmassa. Korkean elintason maissa noin 80 prosenttia syöpää sairastavista lapsipotilaista voidaan parantaa. Köyhemmissä maissa eloonjäämisaste on kuitenkin vain noin neljännes länsimaiden luvusta. Tämä johtuu näiden maiden terveydenhuollon ammattilaisten tietotasosta sekä tehokkaan lääketieteellisen infrastruktuurin ja tehokkaan hoidon puutteesta. Siten asuinmaa on paras ennustaja syöpää sairastaville lapsien selviytymisessä.

Suomessa syöpään sairastuu noin 160 alle 15-vuotiasta vuodessa

Lapset kärsivät erilaisista syövistä kuin aikuiset.  Lähes puolet lapsuuden syövistä on verisyöpiä eli leukemioita ja lymfoomia. Muita yleisiä lapsuudessa ovat keskushermoston kasvaimet. Vuosittain Suomessa noin 160 alle 15-vuotiasta lasta sairastuu syöpään ja 15-19-vuotiaista sairastuu noin 80.

”Lasten yleisimpiä syöpiä myös Suomessa ovat akuutit leukemiat, lymfoomat ja aivokasvaimet”, kertoo Suomen Syöpärekisterin tilastojohtaja Janne Pitkäniemi.

Suomessa lapsuuden syövistä selviää jo neljä viidestä.  Syöpärekisteri on mukana kolmen Pohjoismaan yhteisessä tutkimushankkeessa, jossa selvitetään lapsuuden syövästä parantuneiden myöhempää elämää erityisesti sosioekonomisten tekijöiden suhteen.

IARC on liittynyt äskettäin perustettuun WHO:n globaaliin lapsuuden syöpää koskevaan aloitteeseen, jotta tulevaisuudessa voidaan nykyistä paremmin ymmärtää ja torjua lapsuusajan syöpiä. Aloitteessa pyritään vähentämään eriarvoisuutta diagnoosin ja hoidon laadun saannissa. Tavoitteena on lasten hoitotulosten parantaminen erityisesti niissä maissa, joissa resurssit ovat rajalliset. Laadukkaat tiedot lapsuuden syöpäsairauden esiintymisestä ja eloonjäämisestä ovat kriittisiä, jotta lasten syöpiä voitaisiin ymmärtää nykyistä paremmin.

Lisätietoja:

Johtaja Nea Malila, puh. 050 305 5730, [email protected]
Tilastojohtaja Janne Pitkäniemi, puh. 050 372 3335, [email protected]