Haemme tutkimusjohtajaa

Tutkimusjohtajan tehtävänä on kehittää epidemiologista ja tilastollista syöpätutkimusta sekä vahvistaa niin kotimaista kuin kansainvälistä tutkimusyhteistyötä.

Haemme Suomen Syöpärekisteriin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen

TUTKIMUSJOHTAJAA

kehittämään epidemiologista ja tilastollista syöpätutkimustamme sekä vahvistamaan niin kotimaista kuin kansainvälistä tutkimusyhteistyötämme.

Tutkimusjohtajana työpäiviisi kuuluu syöpätautien ja syöpäseulontojen tieteellisen tutkimustoiminnan johtaminen ja kehittäminen. Ideoit uusia tutkimushankkeita ja panet niiden pyörät pyörimään sekä vastaat jo käynnissä olevien tutkimusten edistymisestä. Olet mukana määrittelemässä tutkimuslinjauksiamme ja etsit meille uusia tieteellisiä avauksia. Teet tutkimusyhteistyötä suomalaisten ja kansainvälisten tutkimuslaitosten kanssa. Verkostoidut laajalti ja olet tiiviisti yhteydessä kumppaneihimme. Rooliisi kuuluu myös tutkimusrahoituksen hankkiminen. Toimit esihenkilönä kahdelle tutkimuspäällikölle.

Edellytämme sinulta

  • korkeatasoista tieteellistä pätevyyttä soveltuvalla alalla, esimerkiksi dosentuuria soveltuvalla alalla (epidemiologia, biometria tai muu vastaava)
  • asiantuntijana toimimista
  • vankkaa kokemusta tieteellisen tutkimuksen johtamisesta ja sen kehittämisestä
  • erinomaista yhteistyökykyä sekä vuorovaikutustaitoja

 Arvostamme lisäksi

  • väestölähtöisen terveystutkimuksen tuntemusta ja osaamista
  • hyviä viestintätaitoja ja halua olla mukana vahvistamassa Suomen Syöpärekisterin brändiä syöpäepidemiologian ja -seulontojen johtavana asiantuntijana

Tarjoamme sinulle

  • mielenkiintoiset työtehtävät kansallisesti ja kansainvälisesti arvostetussa tutkimuslaitoksessa
  • yhteistyötä arvostavan, asiantuntevan ja monitieteellisen työyhteisön
  • joustavan työajan ja etätyömahdollisuuden

Kiinnostuitko?

Hae paikkaa lähettämällä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 21.3.2022 sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Toivomme, että sisällytät hakemukseesi kuvauksen tähänastisesta tieteellisestä työstäsi, ansioistasi tutkimusryhmän johtajana, menestymisestäsi kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä ja palkkatoiveesi. Tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tutkimusjohtajan tehtävästä antavat ensisijaisesti sähköpostitse ja erikseen sovittuna puhelimitse:
Tilastojohtaja Janne Pitkäniemi, [email protected], puh. +358 50 372 3335
Seulontajohtaja Tytti Sarkeala, [email protected], puh.  +358 50 411 4238