Esittelemme Kuukauden tutkija -juttusarjassamme Suomen Syöpärekisterin tutkijoita ja heidän tutkimustaan. Tällä kertaa esittelyvuorossa on Suomen Syöpärekisterin uusi tutkimusjohtaja Sirpa Heinävaara.
Kuka olet?
Olen Sirpa Heinävaara. Toimin Syöpärekisterissä tutkimusjohtajana. Toimenkuvani laajeni syöpäseulontatutkimuksesta enemmänkin syöpätutkimukseen.
Miten päädyit Suomen Syöpärekisteriin töihin?
Oikein hyvä kysymys, johon on vaikea antaa lyhyttä vastausta. Tulin ensimmäistä kertaa Syöpärekisteriin töihin 1990-luvun alkupuolella ohjelmoijaksi. Viimeisimmän kerran tulin tänne töihin noin kymmenen vuotta sitten joukkotarkastusrekisteriin tutkijaksi. Olen tällainen on-off-syöpärekisteriläinen. Oikeastaan koko työuran aikana on ollut jonkinlainen napanuora Syöpärekisteriin.
Mikä on tutkimuksesi aihe?
Tutkin oikeastaan syöpäseulontojen vaikuttavuutta, hyötyjä ja haittoja laajasti. Eli tutkimus koskee kaikkia kolmea syöpäseulontaohjelmaa. Viimeisin tutkimukseni on koskenut suolistosyöpäseulonnan kustannusvaikuttavuutta.
Mitä vaikutuksia tutkimuksellasi on?
Tutkimustuloksia käytetään syöpäseulontaohjelmien parantamiseen ja kehittämiseen.
Tuloksia käytetään myös viestintään, jotta seulontojen hyödyistä ja haitoista voidaan kertoa mahdollisimman tasapuolisesti ja tietoon perustuen. Esimerkiksi tätä suolistosyövän seulonnan kustannusvaikuttavuustutkimusta on hyödynnetty valtakunnallisen suolistosyövän seulonnan suunnitteluun, esimerkiksi minkä ikäisiä miehiä ja naisia kutsutaan seulontaan.
Mikä on parasta Syöpärekisterissä työpaikkana?
On hirveän vaikea sanoa yhtä syytä. On monia hyviä syitä. Meillä on ihana moniammatillinen työyhteisö, jossa on hyvin erilaisia ihmisiä, joiden kanssa voi tehdä töitä. ja lähellä sydäntä on tämä työn merkityksellisyys eli tutkimuksien tuloksia voidaan viedä käytäntöön ihan väestön terveyden hyväksi.
Mitä kiinnostavaa alallasi on meneillään?
Aiemmin mainitsemani suolistosyöpäseulontaohjelman käynnistyminen on todella kiinnostava. Pääsemme näkemään, miten seulontaohjelma laajenee valtakunnalliseksi. Tietenkin toivon, että mahdollisimman moni kutsun saanut osallistuu seulontaohjelmaan. Laajemmin, syöpäseulontoja ajatellen, aika paljon puhutaan riskiperusteisesta seulonnasta eli siitä, miten voisi nykyistä paremmin seulontaa kohdentaa. On tosi mielenkiintoista nähdä mitä siitä seuraa, miten tutkimustieto siitä kertyy ja mihin siitä päädytään.