Syöpärekisteri on saanut Syöpäsäätiöltä rahoitusta kolmeen tutkimusprojektiin yhteensä 290 000 euroa.
Nea Malila on Syöpärekisterin johtaja, ja hänen johtamansa kaksivuotinen tutkimus Kohti parasta mahdollista suolistosyövän seulontaohjelmaa (120 000 €) keskittyy Suomessa vuonna 2019 uudelleen alkaneeseen seulontaan.
– Syöpäsäätiön myöntämän tutkimusrahoituksen avulla voimme löytää tapoja muokata seulontaohjelmaa entistä kustannustehokkaammaksi ja vaikuttavammaksi. Tämä on ensiarvoisen tärkeää etenkin, kun seulonta laajenee lähivuosina koko Suomeen Rinteen hallitusohjelman mukaisesti, Malila sanoo.
Mallinnuksen avulla on tarkoitus optimoida seulontaa, jotta se toimii mahdollisimman hyvin eri-ikäisillä miehillä ja naisilla. Tutkimuksen toissijaisena tavoitteena on arvioida, voidaanko suolistosyövän seulontaa parantaa lisäämällä riskipohjaista arviointia.
Ahti Anttila toimii Syöpärekisterissä tutkimusjohtajana, ja hänen vetämänsä kaksivuotinen tutkimus Vaihtoehtoisten triagemetodien vaikuttavuus HPV-seulonnassa (120 000 €) käsittelee kohdunkaulasyövän seulontaa.
Tutkimuksen tavoitteena on parantaa positiivisen HPV-testin jälkeistä seulontaketjua arvioimalla eri triage-metodeja, eli positiivisen testituloksen jälkeistä diagnostiikkaa. Tarkoituksena on turvata seulonnan vaikuttavuus lisäämättä tarpeettomasti jatkotutkimusten määrää. Tutkimuksessa tullaan hyödyntämään Suomessa vuosina 2003–2014 toteutettua laajaa satunnaistettua HPV-seulontatutkimusta, johon osallistui noin 200 000 naista.
Myös Syöpärekisterin erikoistutkija Laura Madanat-Harjuoja sai yksivuotisen rahoituksen tutkimukselleen Cancer Predisposition in Childhood Cancer: from epidemiological methodology to identifying novel causative germline mutations (50 000 €). Hän työskentelee tällä hetkellä Bostonissa Dana-Farber Cancer Institutessa, ja hänen tutkimuksensa koskee lasten syöpiin liittyviä geneettisiä muutoksia ja sukulaisten riskiä sairastua syöpiin.
Lisätietoja:
- Nea Malila, 050 305 5730
- Ahti Anttila, 050 380 9514
- Laura Madanat-Harjuoja, 040 910 6336
Kaikki Syöpäsäätiön vuonna 2019 myöntämät apurahat
Lue lisää: