Muut seulonnat
Muitakin seulontoja on tutkittu, mutta tähän mennessä niiden käynnistämiseksi ei ole kertynyt riittävää tieteellistä näyttöä.
Eturauhasen syöpä
Suomi on ollut mukana eurooppalaisessa yhteistutkimuksessa, jossa havaittiin PSA-testiin perustuvan seulonnan vähentäneen eturauhasen syövän aiheuttamia kuolemia viidenneksellä (1.). Tästä huolimatta eturauhasen väestöseulontaa ei edelleenkään suositella yhdessäkään Euroopan maassa sen aiheuttamien haittojen, kuten huomattavan ylidiagnostiikan ja ylihoidon vuoksi.
Keuhkosyöpä
Tupakoitsijoiden seulonta pieniannoksisella tietokonetomografialla on pienentänyt keuhkosyövän aiheuttamaa kuolleisuutta viidenneksellä (2.). Tällaista seulontaa ei kuitenkaan toistaiseksi suositella sen aiheuttamien tarpeettomien jatkotutkimusten vuoksi. Keuhkosyövän seulontaa tutkitaan uusituilla testimenetelmillä muun muassa Alankomaissa.
Munasarja- ja mahasyöpä
Munasarjasyövän seulonnasta on meneillään laaja tutkimus, jonka kuolleisuusarvio valmistuu lähivuosina (3.). Mahasyövän seulontaa on tutkittu maissa, joissa on korkea mahasyövän ilmaantuvuus (4.). Alhaisen mahasyöpäriskin maissa, kuten Suomessa, mahasyövän seulontaa ei pidetä tarpeellisena.
Viitteet
-
Hugosson J, Roobol MJ, Månsson M, et al. A 16-yr Follow-up of the European Randomized Study of Screening for Prostate Cancer. Eur Urol. 2019; 76(1): 43–51.
-
van der Aalst C, ten Haaf K, de Koning H. Lung cancer screening: latest developments and unanswered questions. Lancet Respir Med 2016; 4: 749-61.
-
Jacobs IJ, Menon U, Ryan A ym. Ovarian cancer screening and mortality in the UK Collaborative Trial of Ovarian Cancer Screening (UKCTOCS): a randomized controlled trial. Lancet 2016; 387: 945–56.
-
Ford A, Fordman D, Hunt RH ym. Helicobacter pylori eradication therapy to prevent gastric cancer in healthy asymptomatic individuals: systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. BMJ 2014; 348: g3174.