Kohti uutta suolistosyövän seulontaa!

Suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä, joka tulevaisuudessa yleistyy edelleen. Seulonnan avulla suolistosyöpä voidaan löytää varhaisvaiheessa, jolloin hoitotulokset ovat parempia.

Suomessa käynnistetään uusi suolistosyövän seulonta vuonna 2019. Seulonta alkaa vapaaehtoisissa kunnissa, ja laajenee myöhemmin vähitellen valtakunnalliseksi ohjelmaksi. Tällä hetkellä kuntia pyydetään mukaan seulontaan jo sen ensivaiheesta.

Ensimmäisenä vuonna kutsun seulontaan saavat 60-66-vuotiaat miehet ja naiset. Heille lähetetään seulontatesti kutsun mukana. Testi on kotona otettava, ja siihen riittää yksi ulostenäyte. Kun ohjelma on saavuttanut koko laajuutensa, kaikki 60-74-vuotiaat kutsutaan seulontaan kahden vuoden välein.

Seulontaa tarvitaan, sillä suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä Suomessa. Vuonna 2015 noin 1700 miestä ja 1500 naista sairastui paksu- tai peräsuolen syöpään. Miehillä vain eturauhassyöpä ja naisilla rintasyöpä ovat selvästi suolistosyöpiä yleisempiä syöpätyyppejä. Myös EU suosittaa suolistosyövän väestöseulontaa.

Uuden seulonnan suunnitteluun ovat osallistuneet Suomen Syöpärekisterin lisäksi Sosiaali- ja terveysministeriö sekä joukko kliinisiä asiantuntijoita.

Infograafi suolistosyövän seulontaohjelmaan liityen. Seulonta alkaa Suomessa vuonna 2019. Suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä Suomessa, se todetaan vuosittain noin 3200 henkilöllä ja siihen kuolee noin 1100 henkilöä. Luvut ovat kasvussa. EU suosittaa suolistosyövän väestöseulontaa. Tavoitteena on kustannusvaikuttava seulonta, yleisesti seulonnan osuus suolistosyövän kokonaiskustannuksista on erittäin pieni, noin yksi prosentti.
Infograafi suolistosyöpä seulonta

 

Lisätietoja: seulontakoordinaattori Maija Jäntti, 050 435 5505 etunimi.sukunimi@cancer.fi