Turun yliopistollisen keskussairaalan, Turun yliopiston ja Syöpärekisterin yhteistyönä syntyneen tutkimuksen mukaan etenkin lapsena tai nuorena syöpää sairastaneet naiset käyttivät masennuslääkkeitä muita enemmän.
Suomessa masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt normaaliväestössä 2000-luvun alun jälkeen. Etenkin nuorena aikuisena syövän sairastaneiden psykiatrisesta sairastavuudesta ja masennuslääkeostoista on ollut saatavilla vähän tutkittua tietoa. Tutkimustietoa tarvitaan, jotta nuorena syövän sairastaneiden psykososiaalista jälkiseurantaa voidaan kehittää entistä paremmin.
Jo aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että jopa puolella lapsena syövän sairastaneista on mielenterveysongelmia myöhemmin elämässään. Turun yliopistollisen keskussairaalan, Turun yliopiston ja Syöpärekisterin yhteistyönä tekemässä rekisteritutkimuksessa selvitettiin 0-34 -vuotiaana syövän sairastaneiden ja vertailuryhmässä olleiden sisarusten masennuslääkeostoja.
Tutkimuksessa havaittiin lapsena ja nuorena syövän sairastaneilla naisilla ja nuoremman ikäryhmän miehillä (0-19-vuotiaat) olevan masennuslääkeostoja tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin terveillä sisarusverrokeilla. ”Tämä kertoo siitä, että etenkin tytöt ja naiset tarvitsevat psykologista tukea syövän sairastamisen jälkeen, ja että etenkin tietyt syöpäsairaudet saattavat altistaa masennukselle”, sanoo lastentautien erikoislääkäri Ritva Ahomäki.
Eniten masennuslääkeostoja sarkooman ja leukemian sairastaneilla
Syöpädiagnooseittain tehdyssä tarkastelussa havaittiin, että nuoremmassa ikäryhmässä (0-19-vuotiaat), sarkooma-potilailla oli eniten masennuslääkeostoja. Vanhemmassa ikäryhmässä (20-34-vuotiaat) sen sijaan eniten masennuslääkeostoja havaittiin leukemia-potilailla. Sarkooma on tukikudoksista lähtöisin oleva pahanlaatuinen kasvain. Leukemia eli verisyöpä johtuu luuytimen valkosolujen esiasteiden muuttumisesta pahanlaatuisiksi syöpäsoluiksi.
Tutkimuksessa selvitettiin nuorena syövän sairastaneiden masennuslääkeostoja vuosina 1990-1999 sekä 2000-2011. 1990-luvulla 2,1 % nuoremman ikäryhmän ja 6,4 % vanhemman ikäryhmän potilaista oli tehnyt masennuslääkeostoja, vastaavat luvut 2000-luvulla olivat 11,3 % nuoremmassa ja 20,1 % vanhemmassa ikäryhmässä. Syövän sairastaneilla masennuslääkeostojen lisääntyminen on ollut korostuneempaa kuin normaaliväestöllä 1990-luvulta lähtien.
Masennus on nuorten aikuisten yleisin mielenterveyshäiriö. Lapsuusiässä masennuksen esiintyvyys on samanlaista tytöillä ja pojilla, murrosikäisillä tytöillä sen sijaan masennusta esiintyy enemmän poikiin verrattuna. Lääkeostotiedot kerättiin Kelan lääkeostorekisteristä. Tutkimuksesta poissuljettiin potilaat, joilla oli ollut masennuslääkeostoja ennen syöpään sairastumista.
Suomen Syöpäsäätiö on rahoittanut tutkimusta.
Lisätietoja:
Nea Malila, johtaja, Suomen Syöpärekisteri, [email protected]
Ritva Ahomäki, LT, lastentautien erikoislääkäri, Tyks lasten ja nuorten klinikka
Puh. 0400 530 674
Purchases of antidepressants after cancer at a young age in Finland. Ritva Ahomäki, Andreina Kero, Mari Koivisto, Laura Madanat-Harjuoja, Nea Malila, Päivi M. Lähteenmäki. Int J Cancer 2018;