Esittelemme Kuukauden tutkija -juttusarjassamme Suomen Syöpärekisterin tutkijoita ja heidän tutkimustaan. Tällä kertaa esittelyvuorossa on tutkija Maija Vahteristo.
Kuka olet?
Olen Maija Vahteristo ja olen väitöskirjatutkija täällä Suomen Syöpärekisterissä.
Miten päädyit Suomen Syöpärekisteriin töihin?
Noin kaksi vuotta sitten tein diplomityötä kohdunkaulasyövän seulonnasta. Tarjoutui mahdollisuus hakea tänne tekemään väitöskirjaa samasta aiheesta. Ajattelin, että tuo olisi kivaa, hain ja pääsin.
Mikä on tutkimuksesi aihe?
Tutkimukseni käsittelee HPV-eli papilloomavirustestiin pohjautuvaa seulontaa. Yritän löytää vaihtoehtoisia jatkotutkimusmenetelmiä HPV-testiin pohjautuvalle seulonnalle.
Mitä vaikutuksia tutkimuksellasi on?
Tutkimukseni pääasiallinen tavoite on vähentää HPV-seulonnasta johtuvia haittoja eli lisääntynyttä kuormitusta terveydenhuollolle ja seulottaville.
Mikä on parasta Syöpärekisterissä työpaikkana?
Syöpärekisterissä on aivan ihania ihmisiä, joilta voi aina kysyä apua. Tänne on kiva tulla töihin.
Mitä kiinnostavaa alallasi on meneillään?
Vaikka mitä kaikkea! Kohdunkaulasyövän seulonta on isossa murroksessa, kun siirrytään HPV-testiin pohjautuvaan seulontaan. Se, että nuoret ikäryhmät ovat saaneet HPV-rokotteen, on myös iso murros.