Seulonnan hyödyt ja haitat ovat aihe, josta on tärkeää käydä keskustelua. Koska syöpäseulonnat kohdistuvat pääosin terveeseen väestöön, sen arviointi on useimpia muita terveydenhuollon toimia haastavampaa. Eräässä viime vuonna julkaistussa katsausartikkelissa seulonnan vaikuttavuutta arvioitiin tarkastelemalla sen vaikutusta kokonaiskuolleisuuteen. Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että nykyhetkisen evidenssin perusteella seulontatestien avulla ei voida pidentää elinikää.
Seulontojen arviointi kokonaiskuolleisuuden perusteella on metodologisesti varsin kiistanalainen aihe. Vastakkaisen näkemyksen mukaan näyttöön perustuvassa lääketieteessä ei yleisesti voi olla kyse vain kokonaiskuolleisuuden vähenemisen tarkastelusta. Syöpäseulonnalla voidaan vähentää kuolleisuutta seulottavaan syöpään, mutta seulottavat syövät vastaavat melko pientä osaa kaikista kuolinsyistä. Esimerkiksi 2021 Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan suolistosyöpä ikäryhmässä 60–69 vuotta edustaa hieman alle neljää prosenttia kaikista kuolinsyistä, rintasyöpä ikäryhmässä 50–69 vuotta taas hieman yli 8 prosenttia.
Jos seulontaa arvioidaan koko kohortin kuolleisuusvähenemän perusteella, tarvitaan valtavia tutkimusaineistoja, jotta edes suuret erot syöpäkuolleisuudessa näkyisivät kokonaiskuolleisuudessa. Vaadittavien tutkimusaineistojen kokoa onkin mallinnettu ja erään arvion mukaan kokonaiskuolleisuusvaikutuksen esiin saaminen vaatisi 40 000–600 000 henkilön satunnaistamista 10–20 vuodeksi kontrolli- ja seulontaryhmiin, seulottavasta syövästä riippuen.
Pienin, 40 000 ihmisen, otosmäärä liittyy keuhkosyövän seulontaan, joka on seulontaohjelmien joukossa sikäli poikkeus, että se kohdistetaan jo valmiiksi korkeammassa riskissä olevalle joukolle eli pitkään tupakoineille ihmisille. Tässä joukossa keuhkosyöpä edustaa kokonaiskuolleisuudesta jo sen verran isoa osaa, että kokonaiskuolleisuusvaikutuksen havaitseminen pienemmällä joukolla on mahdollista. Keuhkosyöpäseulonnan vaikutuksesta kokonaiskuolleisuuteen on myös olemassa tutkimusnäyttöä – olennaista kuitenkin on, että kokonaiskuolleisuutta ei keuhkosyöpäseulonnassa ole arvioitu koko väestössä, vaan suuremmassa riskissä olevassa tupakoitsijoiden joukossa.
Seulontaohjelman arvioinnissa törmätään säännöllisesti myös muutamaan metodologiseen ongelmaan. Pelkkään seulonnassa todettuihin syöpiin rajoittuva arviointi potilaskohortissa on haastavaa siksi, että seulonnassa todettuihin syöpiin liittyy erilaisia tilastollisia vinoumia kuten varhennusharha ja hitaan etenemisen harha. Ensiksi mainitussa seulonta varhentaa syövän toteamisaikaa, ja vaikka kuolinaika pysyisi samana, näyttää elossaololuku keinotekoisesti seulonnan ulkopuolella todettua syöpää paremmalta. Hitaan etenemisen harha viittaa ilmiöön, jossa seulonnassa todetaan suhteellisesti enemmän hitaasti kasvavia syöpiä ja täten vähemmän aggressiivisia syöpiä kuin seulonnan ulkopuolella.
Seulonnan vaikuttavuutta arvioidaankin ensisijaisesti sen mukaan, miten paljon seulonnalla voidaan vähentää kuolleisuutta seulottavan syövän osalta. Kaikista nykyisistä Suomessa toteutettavista seulontaohjelmista on tutkimusnäyttöä seulottavan syövän syöpäkuolleisuuden vähentämisessä. Syöpäkuolleisuuden vähenemisen lisäksi on olennaista arvioida myös seulonnan haittoja. Mahdolliset haitat eivät kuitenkaan kokonaiskuolleisuutta tarkastelemalla tule näkyviin, vaan silloinkin on olennaisempaa seurata tiedettyjen haittojen esiintyvyyttä.
